Tervetuloa

Valvojat: BAT9, Moon Kat

Tervetuloa

ViestiKirjoittaja duke » Ke Tammi 06, 2010 9:32

Tätä kirjoitettaessa,noin vuorokausi avaamisesta,porukkaa on rekisteröitynyt vajaa 40.Paljon enemmän kuin uskalsin toivoa.Tämä on siis keskustelupalsta erilaisista afro-amerikkalaisen muusikin tyylisuunnista kiinnostuneille ihmisille.Keskustelun lomassa saattaa toisinaan syntyä mielipide-eroja.Kirjoittajilta edellytetäänkin jonkinlaista harkintaa,tahallinen provosointi saattaa johtaa käyttäjätunnuksen poistoon.Tahallinen provosointi voi joskus olla tulkinnanvaraista.Näissä tapauksissa tehdyt päätöket saattavat myös olla tulkinnanvaraisia.Näin ollen,mieti mitä kirjoitat.Älä provosoi.Älä provosoidu.Olemme jo sen verran isoja,että osaamme käyttäytyä. Jatkuva off-topic -kirjoittelu saattaa myös johtaa käyttäjätunnuksen resetointiin.Myös hyvien tapojen ja hyvän maun vastainen kirjoittelu saattaa johtaa ulko-ovelle.
Koska palstan avaaja ja ylläpitäjä toimii toistaiseksi yksin,saattaa jotain viivettä esiintyä rekisteröitymisien yhteydessä.Aina ei voi - eikä halua - olla avoimen pc:n edessä.Myös nörtti -ominaisuuksien puute saattaa aiheuttaa jotain pientä ongelmaa.
Hyvän ja mielenkiintoisen keskustelupalstan tekee käyttäjät itse.
Rama Lama Ding Dong forever!
Avatar
duke
Site Admin
 
Viestit: 562
Liittynyt: Ti Tammi 05, 2010 4:25
Paikkakunta: helsinki

ViestiKirjoittaja Moon Kat » Su Tammi 10, 2010 10:26

Rekisteröityjen määrä lähenee jo sataa. Hienoa! Tervetuloa!

Nastaa että lähes kaikki ovat myös esittäytyneet rekisteröinnin jälkeen. Yleensä kun esiinnytään omalla nimellä & kuvalla homma pysyy paremmin hanskassa kuin anonyymifoorumeilla.

Keskustelu on lähtenyt hienosti liikkeelle, mutta niin kuin Eki mainitsi, käyttäjät tekevät tästä oman näköisen foorumin.

Rohkeasti vaan avaamaan keskustelua bändeistä, soittimista, levyistä, kirjoista, leffoista, bileistä, levykaupoista, skenestä yleensä, jne.

Kaikki foorumin kehitysideat ovat tietysti myös tervetulleita.
Avatar
Moon Kat
 
Viestit: 3413
Liittynyt: Ti Tammi 05, 2010 6:44
Paikkakunta: Kerava

ViestiKirjoittaja duke » Ma Tammi 11, 2010 8:44

Jep.Ton esittäytymisen tarkoitus on tosiaan luoda avoin ilmapiiri palstalle.Koska rekisteröimättömät vieraat ei pääse lukemaan palstaa,pidän tota esittäytymistä aika pienenä "riskinä".Vaikka ei olisi tarkoitus muuta kuin satunnaisesti käydä lukemassa muiden turinoita (mikä on täysin ookoo),ei toi esittäytyminen kai silti ole liikaa pyydetty.Ja hyvinhän noita on tullutkin...
Muistutan vielä,että tätä foorumia ei ole perustettu kilpailemaan minkään jo olemassa olevan foorumin kanssa.Kilpailu & rock'n roll-kulttuuri ei mun mielestä muutenkaan sovi samaan lauseeseen.Täältä puuttuu useita keskusteluaiheita koska niille on jo olemassa olevat foorumit muualla.Yhdessä Tapsan ja Jarin kanssa pyritään kehittämään tästä mielekästä kohtauspaikkaa kaikille oikeasta rock'n rollista,bluesista ja countrystä - siis aidosta juurimusiikista - kiinnostuneille.
Rama Lama Ding Dong forever!
Avatar
duke
Site Admin
 
Viestit: 562
Liittynyt: Ti Tammi 05, 2010 4:25
Paikkakunta: helsinki

ViestiKirjoittaja duke » Su Touko 23, 2010 10:07

Taas muistutellaan.Esittäytykää,hyvät ihmiset.Jonkinlainen tunnistautuminen + kotipaikkakunta ei voi olla ylivoimainen tehtävä,vai voiko?
Rama Lama Ding Dong forever!
Avatar
duke
Site Admin
 
Viestit: 562
Liittynyt: Ti Tammi 05, 2010 4:25
Paikkakunta: helsinki


Paluu Toiminnasta noin yleisesti

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron